Huumakuvaaja musiikkivideon ohjaajana
Posted in Julkaisut on June 22nd, 2007 by Petri Vilén
Allekirjoittanut on kunnostautunut nyt myös musiikkivideo-ohjaajana. Sain maaliskuussa tarjouksen ohjata ja kuvata musiikkivideon kolme bändin cover-biisi projektille. Projektin nimeksi muodostui Negative feat. Dead By Gun and Jann Wilde: Too Much Love Will Kill You. Kyseessä on alun perin Queenin Brian Mayn käsialaa oleva kappale, joka julkaistiin Queenin nimissä vasta Freddy Mercuryn siirryttyä pois keskuudestamme.
Too Much Love Will Kill You on ensimmäinen ohjaustyöni ja on sanomattakin selvää, että paineet olivat suuret saada aikaan video näinkin kovan luokan artisteille! Aikaisempaa kokemusta minulla on ollut muutaman musiikkivideon kuvaamisesta.![]()
Pääkuvaukset tehtiin juhlallisessa Turun VPK-talossa huhtikuun lopulla. Tätä ennen olin käynyt Tampereella kuvaamassa äänitysstudiossa rocktähtien äänityssessioita. Käytin myös kuvamateriaalia Negativen kiertueilta, jotka ovat kiertuehenkilökunnan kuvaamaa.
Video lojui kuukauden verran valmiina, kunnes se sai ”maailman ensi-iltansa” YouTubessa torstaina 21.6 ja se on nähtävissä täällä. Valitettavan pieni ja nykivä pikseliruutu ei tee oikeutta millekään teokselle ja tämä onkin tehty isompia tv-ruutuja ajatellen. Tätä kirjoittaessa televisio ensi-illasta ei ole vielä tarkkaa päivämäärää tiedossa.
Haluan vielä kiittää kaikkia musiikkivideoon tekoon osallistuneita, sekä erityisesti Tommia ja Karia Hype Productionilta, jotka uskoivat videon käsiini. Iso käsi myös videossa esiintyville Jonnelle, Chrisselle, Jannille, Larrylle, Christukselle, Jussille ja Villelle!
