Miljoona kuvakatsomista
Posted in Sivusto on July 9th, 2008 by Kalle BjörklidHuumakuvan kuvien katseulukertojen kokonaismäärä on ylittänyt miljoonan. Kiitos katsojille ja kuvatuille!
Huumakuvan kuvien katseulukertojen kokonaismäärä on ylittänyt miljoonan. Kiitos katsojille ja kuvatuille!
RuisRockin päätöspäivää tähdittivät sekä rentoa sunnuntaimusaa soitelleen orkesterit, että myös tiukkaa runtua tarjoilleet ryhmittymät. Ennakkovaroitteluista huolimatta sääkin suosi musiikin ystäviä, joten juhla sai arvoisensa ja näköisensä päätöksen.
RuisRockin kaikki kuvat löytyvät täältä. Galleria kasvaa vielä lähipäivien edetessä usealla kuvalla, joten muista palata myöhemmin uudestaan!
Loppuunmyyty RuisRockin lauantai täyttyi tähdistä - sekä lavoilla että yleisön seassa. Poimintoja päivän akteista alla.
Juhlan edetessä kasvava, koko festivaalin summaava kuvagalleriamme löytyy täältä.
Perinteikäs RuisRock pyörähti perjantaina käyntiin Turussa ja veti Ruissalon kansanpuiston täyteen juhlakansaa. Aivan piukassa mesta ei kuitenkaan ollut, vaikka sää suosikin parhaalla mahdollisella tavalla. Huumakuva.net oli paikalla, alla pientä esimakua tulevasta.
Kaikki RuisRockin kuvat löydät kuvagalleriastamme. Galleria täydentyy tapahtuman edetessä, joten muistathan palata kuvakimaran pariin myöhemmin uudestaan!