Repivää maailmanvalloitusta

Posted in Keikkaraportit on November 21st, 2006 by Markus Lehto

MedeiaTurun Klubi, keskiviikkona 15.11.’06. Soitannon piti alkaa ennakkotietojen mukaan jo kello 21, mutta puolityhjää salia ihmettelemään saapunut Medeia aloittaa vasta vartin vajaa kymmenen. Keikka on alusta asti repivän raskas, aivan uskomatonta kuultavaa kaikenkaikkiaan! Valoihin on saatu Klubin linjasta poiketen huomattavasti eloa ja keikka onkin erittäin näyttävä kokonaisuus. Medeialle voisi ennustaa suurtakin menestystä, mutta taitaa tällainen musiikki aina jäädä varsin pienen piirin herkuksi. Valitettavasti.

Rites of the YouthIllan toisena aktina lavan täyttää Rites of the Youth. “Täyttää” ei ole lainkaan yliampuva ilmaus, niin intensiivisesti pojat lavalla rellestävät ja heittelevät instrumenttejaan olkahihnan rajoittamissa kaarissa. Jälleen kerran RotY täyttää kaikki odotukset ja toimittaa (valitettavan vähälukuiselle) yleisölle erittäin energisen shown. Hienoa, poijjaat!

Illan pääesintyjänä veivaaa April (kuvat). Heidän settinsä on uudistunut melkoisesti sitten kesän pitäen sisällään nyt uuden, alkuvuonna ilmestyvän levyn materiaalia. Eli jos olet nähnyt Aprilin viimeksi kesällä, suosittelen lämpimästi uusimaan kokemuksen mitä pikimmin. Ja miksipä ei muutenkin, ei tällaista herkkua kai koskaan saa tarpeeksi!

Klubilla on näemmä otettu uudenlainen käytäntö keskellä viikkoa soitettavien keikkojen suhteen. Bändit aloittavat huomattavasti entistä aikaisemmin - ja hyvä niin. Nytkin tämä kolmen bändin kombinaatio pihautti viimeisen sointunsa jo tasan kello 24. Yksi juttu Klubilla on kyllä ihmetyttänyt jo pidemmän aikaa: Mahtaako tekniikka kärsiä laiterikosta, tulkitaanko ko. mestassa tupakkalakia hieman turhan kirjaimellisesti vai mistä kiikasta? Savua ei nimittäin ole näkynyt keikoilla enää ollenkaan!

Hanoi Rocks vedossa

Posted in Keikkaraportit on November 15th, 2006 by JuhaSeila

Michael MonroeHanoi Rocks on onnistunut luomaan huippuhyvän bändin sitten kahdeksankymmenluvun puolivälin traagisen hyytymisen jälkeen. Viimeisin, jo muutaman vuoden kasassa ollut kokoonpano on ehkä paras Hanoi Rocks, mitä koskaan on ollut! Etenkin livenä bändi on parhaimmillaan käsittämättömän hyvä.

Michael Monroe, Conny BloomMikään helppo homma ei paluu ole ollut. Bändi näyttää kuitenkin viihtyvän lavalla erinomaisesti. Täytyy toivoa, että herrat jaksavat painaa ja joskus vielä saisivat ansaitsemansa kansainvälisen läpimurron. He sen ansaitsisivat, jos ketkä! Bändihän on monien maailman nimibändien yksi suuri esikuva.

Hanoi Rocksin tsekkausta ei kannata jättää väliin, mikäli herrat heittävät keikkaa paikkakunnallasi!

Neljä Ruusua Tavastialla

Posted in Keikkaraportit on November 15th, 2006 by JuhaSeila

Ilkka AlankoSuomen virallinen Popmuseo on nyt marras-joulukuussa levynjulkaisukiertueella. Tähän ynseään vuodenaikaan sopii mennä katsomaan herrojen pirpsakkaa pop-showta!

Oli heidän musiikistaan mitä mieltä tahansa, niin ei voi kuin ihailla heidän vetreää ja suorastaan hurmahenkistä live-aktia. Musiikin poljento laittaa koko esiintymispaikan sykkimään samaa rytmiä. Rockpoliiseja ei näy ja yleisö on mukana koko rahan edestä.

Hieno keikka!

Psykedeelinen valoshow

Posted in Keikkaraportit on November 5th, 2006 by Markus Lehto

Magenta SkycodePerjantaina marraskuun kolmantena päivänä Turun Klubi oli näyttämönä kolmen valtavirrasta poikkeavan bändin musisoinnille. Illan ensimmäisen aktin - Angelica Kultin - esiintyessä yleisöä ei ollut kourallista enempää, mutta toisena iloista rokkia tahkonutta Underwater Sleeping Society:ä ihmettelemään saapui jo sankempi ihmisjoukko. Illan pääesiintyjä Magenta Skycode oli vasta Se Juttu, jota selvästi suurin osa ihmisistä oli tullut katsomaan ja Klubin sali täyttyikin väljälti kokonaan heidän aloittaessaan.

Kaksi illan ensimmäistä bändiä sai jyystää tylsän kuolleilla valoilla täysin ilman savua (vaikka valomies innostuikin hetkeksi hipelöimään namiskoitaan Angelica Kultin setin lopussa), mutta Magenta Skycoden esiintyessä lavalla riitti elämää myös valaistuksen puolesta. Lavan nurkkiin oli roudattu vinhasti vilistävät moving headit ja lavan takareunaan mukavan auringonlaskukuvion savuun heijastava projektori. Valo siis oli paljon, mutta kuitenkin vähän; nopeasti liikkuvat spotit eivät juurikaan valaise. Vaikkei ilta valokuvauksellisesti helppo ollutkaan, Magenta Skycoden valoshow oli parasta, mitä Klubilla on vähään aikaan nähty!

Kuvat:
Magenta Skycode
Underwater Sleeping Society
Angelica Kult

The Bellrays maistiaisia

Posted in Keikkaraportit on November 4th, 2006 by JuhaSeila

Lisa KekaulaSuorastaan loistavan live-bändin viime kesän hikisen Tavastian keikan kuvasatoa uuden kiertueen kynnyksellä. Keikka ajoittui heinäkuun pahimpien helteiden kohdalle. Lisa Kekaula totesi, Craig Watersettä heillä ei koskaan ole ollut niin epäinhimillisiä keikkaolosuhteita kuin tuona iltana. Tavastian ilmastointi loisti poissaolollaan ja paikkahan oli tupaten täynnä.

Musiikillisesti bändi on outo sekoitus soulista punkkiin. Bändi on hyvin tiukka puhumattakaan Lisasta, jota jotkut tituleeraavat tämän ajan parhaaksi soulmimmiksi. Karismaa löytyy! Varoituksen sanana voin sanoa, että ei kannata jättää väliin!