Atomic Swing ja Lauri Tähkä & elonkerjuu

Lutakon syksyn tämän syksyn ohjelma on ollut harvinaisen monipuolinen. Tämän viikon torstaina ja perjantaina oli kaksi bändiä, jotka eivät aiemmin olleet Lutakossa soittaneet, eli ruotsalainen Atomic Swing sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

Atomic SwingAtomic Swing soitteli mukavaa, erilaista musiikkia, ja oli omintakeinen ote muutenkin esiintymiseen. Taisi olla vähän tuntemattomampi orkesteri muillekin Jyväskyläläisille, koska paikka oli vain puolillaan, vaikka orkesterin live-setti olisi varmasti riittänyt suuremmankin väkijoukon houkuttelemiseen paikalle, jos vain oikea kohdeyleisö olisi tavoitettu. Tai ehkä voidaan osittain pistää torstain piikkiin, yleisön suhteellinen vähyys. Paikalla ollut yleisö oli kuitenkin hyvin mukana, ja nautti kuulemastaan.

Lauri Tähkä & elonkerjuuLauri Tähkä & Elonkerjuu oli mukava kokemus. Erityisesti viulisti oli kuvauksellinen, kuten kuvista saattaa näkyä. Tuntui olevan melko vakiintuneita faneja bändillä, ja sainkin vinkkejä siihen, miten kannattaa kuvata. Harmi vaan, että Lutakosta ei pääse sieltä yläviistosta kuvaamaan, mutta pidetään mielessä. Ja oli kovin huolestunutta porukkaa ennen keikkaa, että siinä edessäkö sinä meinaat seistä kamerasi kanssa koko keikan. Ei, kyllä minä konttaan ja kyykin ihan kiltisti. Ja kuulakärkikynäkin oli jäänyt kotiin. Onneksi valokuvaajalla oli. Ei hätää, työpaikalta sen itse lainasin. Ei tarvitse palauttaa, en minäkään aikonut. Mutta oli kyllä harvinaisen mukava keikka kuvata, fiilistä varmasti lisäsi se, että paikka oli loppuun myyty. Lavallakin näytti olevan oikein kivaa.

Leave a Reply

Huom! Kirjoita alla olevaan kenttään sana 'kissa'. Näin varmistamme, että et ole roskaviestejä lähettelevä ohjelmanpätkä. Please write 'kissa' (no quotes) to the field below (spam filtering).