Von Hertzen Brothers Tavastialla

Von Hertzen BrothersTorstai-iltana Von Hertzen Brothers otti Helsingin täpötäyden Tavastian haltuunsa. Keikka oli hieno osoitus pitkän linjan miesten tyylitajusta sekä myös rohkeudesta vetää omaa linjaa. Mikko Von Hertzen totesi yleisölle, etteivät he uskoneet pystyvänsä kahtena peräkkäisenä iltana täyttämään Tavastiaa. Molemmat keikat olivat loppuunmyytyjä!

Mikko Kaakkuriniemi

Aatelisherrojen taustapahvina oli heidän suuri vaakunansa. Mainiona lisänä oli heidän keikkarumpalinsa Mikko Kaakkuriniemen rumpupatteriston julkisivuna toiminut kuva. Siinä oli suurikokoinen rujo sivukuva miehen omasta päästä! Muuta rekvisiitta ei herrojen lisäksi sitten ollutkaan. Kaikki muu olikin sitten sitä itseään, eli antaumuksella esitettyä musiikkia!

Valaistus oli etupäässä varsin minimaalista ja sekin vielä takavaloa - eli esiintyjien selkä oli valaistu paremmin kuin varsinainen julkisivu. Kun setin loppupuolella valon määrä lisääntyi, niin siinä vaiheessa ilmassa olikin jo sen verran savukoneen jäljiltä savua, että kuvissakin näkyvä savuhuntu hieman häiritsi kuvien kontrastin toistoa.

Leave a Reply