Tanssisali on hiljainen
Missä lie taas ihmiset majailleet, kotona sadetta paossa tai muissa onkaloissa. Ainakaan Turun S-Osiksella heitä ei näkynyt lauantaina 7.10., kun Ad Lunam, Thraciar ja Exsecratus ponnistivat itsestään keikalliset biisejä ilmoille. Lähes The Unpronounceables -tasoa olevista nimistään huolimatta bändit veivasivat melkoisen suoraviivaista hevinkiä, maustettuna naisvokaaleilla & -soitannolla.
Ensimmäinen bändi aloitti jostain kumman syystä poikkeuksellisen aikaisin, eli jo ennen kymmentä. Bändi sai soitella rauhassa; tyhjälle salille. Maksaneita katsojia oli tuohon aikaan kuuleman mukaan kokonaiset yksi kappale, eikä heitä koko illan aikana kymmentä enempää tullutkaan. Mainostamisen kokonaisvaltainen laiminlyönti oli siis tehnyt tehtävänsä. Ei näin, S-Osis. Jälleen kerran kävi sääliksi bändejä, joiden aikomuksena oli todennäköisesti heittää jotain muutakin, kuin vain julkiset treenit. Kaikesta huolimatta kaikki orkesterit vetivät rohkean urhokkaasti täysmittaiset setit sen kummempia purnaamatta ja valo- sekä ääniosasto pisti parastaa koko illan ajan. Hienoa, että hommaa ei lyödä lekkeriksi, vaikka kukaan ei katsomassa olekaan! Suuri käsi siis bändeille sekä S-Osiksen henkilökunnalle.
Ahkerasti häärineen valomiehen ansiosta kuvaaminen kävi yhtä mallikkaasti, kuin S-Osiksella yleensäkin. Vuosien saatossa S-Osis onkin osoittaunut yhdeksi Turun parhaista (joskaan ei parhaaksi) keikkamestoista livekuvaajan kannalta.
Kuvat illasta löytyvät kuvagallerian puolelta:
Ad Lunam - (kotisivut)
Thraciar - (kotisivut)
Exsecratus - (kotisivut)